Elämän perillä

Tällä kertaa jaan sanat lauluun, jota ei ole musiikillisesti olemassa. Itse kun en osaa säveltää, saatte nähdäksenne lyriikat, jotka ovat hautuneet pikkuhiljaa vihon kansien sisällä. Se voisi olla parempikin, mutta toisaalta pääsisinkö koskaan piilottelemalla perille?

Elämän perillä

Istuu vaeltaja lahoavassa suojassaan kun

tuuli tuntureilla tuivertaa

Pilvet kotiemme yllä itkevät elämää kun

kaamos kauppalaista kaivertaa

"Läpi sumean maailman

Tunnen aina olevani jotain ilman

Kun unelmia tavoittelen

Sortuu haaveet ympärillä yksitellen

Kuiske riivaa rinnassa

Älä jatka, et ole missään turvassa

Ja sitten huomaan

olenkin saapunut perille"

Pohtii hitsari tunteidensa kuohuntaa kun

saattaa johtajakin rakastaa

Etsii Werther verkossa hyväksyntää kun

vanhus mieltään askartaa

"Läpi sumean maailman

Tunnen aina olevani jotain ilman

Kun unelmia tavoittelen

Sortuu haaveet ympärillä yksitellen

Kuiske riivaa rinnassa

Älä jatka, et ole missään turvassa

Ja sitten huomaan

olenkin saapunut perille"

Ja missä perillä on

sitä kerrota ei

vastausta löytämättä ain' kuolohon

Nyt saa ohittaa ei

mitä jo sul on

liekkö totuus elosta se jo miltein

"Läpi sumean maailman

Tunnen aina olevani jotain ilman

Kun unelmia tavoittelen

Sortuu haaveet ympärillä yksitellen

Kuiske riivaa rinnassa

Älä jatka, et ole missään turvassa

Ja sitten huomaan

olenkin saapunut perille"

Kysymys kyynelin

Mitä sanoisit jos luvattasi kohtaisin illan
nopeasti saapuis jo yöni?
Yli astelisin valkean huokauksen sillan
kesken jäisi elämän työni?

Takanamme

Tekojesi hetkellä
omatunnon lonkerot
pusertuvat sielusi rankaan.

Tunnet sen,
joskus siitä vapaudut,
usein räpiköiden
irti pääsemättä.

Kun lopulta käännyt
sitä kohden taistellaksesi
raastavaa tunnetta vastaan,
saat halauksen mitä lämpimimmän
ihmisyyden äidiltä.

Jouluyö, yökköyö

Hoitajatontuille jouluisten yötöiden kunniaksi uudet sanat tullut sijoiteltua.. Jälkijunassa toivon että oli/on rauhaisa joulunaika!

Jouluyö, yökköyö,

päättynyt muil' jo työ,

kaks' vain valveil on kollegaa,

toivoen taloa nukkuvaa,

kofeiinisätkyssä!

kofeiinisätkyssä!

Jouluyö, yökköyö,

hoitajill' kenties lisätyö,

kutsu huoneesta ilmoitti heil'

suuri koittanut riemu on teil'

kiire syntynyt on!

kiire syntynyt on!

Jouluyö, yökköyö,

täytetty nyt on työ,

kohta kotona makuulle,

ohi vastuu, muut aamukierrolle,

olkoon yllätys suur'!

olkoon yllätys suur'!

Tunnon katse

Tämä runo on entisestä blogistani, mutta on kuitenkin uudelleen laittamisen arvoinen
--------------------------------------------------------------------------
Valkea puku, auttajan haarniska.

Tunnen sen keveyden vartalollani,

joka on odotuksesta turta.

Ensimmäinen kerta, arvon Alzheimer.

Kulunut nahka, ikääntynyt ruumis,

ennakoimaton haju, valtaava katku.

Inhoako?

Ei.

Näen katseen, koen ihmisen.

Ihmisen joka oli.

Ja on.

Tunne ei ole suru, nyrpeys, kylmä.

Päättäväisyyden sula tarttuu kosketuksesta,

syöksyy sisälleni, uhkuu sanoistani

                                                          Tihkuu katseestani,

                                                          pulputen takaisin.

Askeleita

Muistamattomuuden huutoja. 
Askeleita valkealla käytävällä.

Painostavia kipujen kiroja.
Askeleita valkealla käytävällä.

Tippuu pelastuksen tippoja.
Askeleita valkealla käytävällä.

Kyyneleitä, hiljaisia sanoja.
Askeleita valkealla käytävällä.

Askeleita askeleiden jälkeen.

Askeleita mielen hoitavan.

Menneen äärellä

Viimeinen huokaus kärsimyksen päätteeksi.

Se on kumeuden hetki, hiljaisuuden kupla.

Hiljaisuuteen saapuu hoitaja työhönsä.

Nyt kääritään mennyt kuolonkotiloon.

Vieras maailma.

Elämää ei ole, on harmaus värien taustana.

Lähtenyt kuoritaan viimeisestä haarniskastaan.

Alaston ruumis huokuu kunnioitusta.

Ei ole hyvää. Ei ole pahaa.

Kaikki on silmin ohi.

Välillä kuuluu ääniä, kivun kaikuja.

Jotain tulee ulos, paljon jää sisään.

Viimeinen puhdistus maallisuuden jätteistä.

Rigor mortis, siteitä tueksi.

Ylpeä viimeisen kerran, maailmassa.

Hän on valmis. Hän on poissa.